top of page

Blogin aloittaminen


Hei. Aloitan blogin pitämisen virkeänä keskellä kesälomaa. Mennyt kevät 2019 on ollut hyvin työntäyteinen ja työn ohessa suoritettava ortopedisen osteopatian opinnot ovat kuormittaneet minua niinkin paljon että kesäksi kaavailtu puolimarathon jää elokuussa suoritettavaksi 10 km juoksuksi. Aikaa juoksuharjoitteluun ei ole ollut riittävän paljon ja puolikuntoisena mielestäni ei 21 km kannata lähteä juoksemaan. Neljänä edeltävänä kesänä olen juossut yhdessä vaimoni kanssa puolikkaan Helsniki Half Marathon tapahtumassa. Nyt siis sarja keskeytyi ja juostaan yksi 5 km Pullukka Run tapahtumassa heinäkuun alussa ja 10 km Helsinki Marathon tapahtumassa elokuussa. On ollut tehokas tapa ilmoittautua juoksutapahtumiin jota kautta tulee sitten treenattua kyseiseen juoksuun, eli on aina tavoite mihin treenata! Toki terveydellisiä hyötyjä juoksusta on paljon, peruskunnon kehittäminen, hapenottokyvyn ylläpito ja kasvattaminen sekä aivotoimintaan liittyvät positiiviset asiat. En tässä tarkemmin erittele juoksuharjoittelun terveyshyötyjä, kirjoitan niistä myöhemmin sitten tarkemmin.

Blogin pitämisen tarkoitus on informoida lukijoita tuki- ja liikuntaelinsairauksista ( TULE) ja erilaisista kehon pinnetiloista tutkitun tiedon puitteissa. Ortopedisen osteopatia opiskelujeni alkaessa 2016, ovat käsitykseni TULE sairauksista ja niiden hoidoista muuttuneet paljon. Fysiologian ja anatomian opinnot ovat syventäneet osaamistani ja auttaneet ymmärtämään miten kudosvauriot sekä rasitusvammat syntyvät ja miten niitä olisi hyvä hoitaa. Netti on pullollaan erilaisia ohjeistuksia TULE vaivoista ja niiden hoidoista, haluan omalta osaltani siis opastaa ja kirjoittaa ainoastaan tutkittuun tietoon perustuvaa tekstiä, niistä lukijat ” saavat” eniten hyötyä. Opinnoissamme tärkeimpiä asioita ovat tarkka kliininen tutkiminen, asiakkaan haastattelu sekä neurologiset testit tarvittaessa. Niiden merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kun asiakas vastaanotolla kertoo häntä vaivaavasta pinnetilasta, niin AINA on hyvä tutkia mahdollisimman tarkasti, jotta saadaan mahdollisimman hyvä lopputulos ja kuntouttava ohjeistus hoitoon mukaan. Mielestäni urheiluhieronnan ohessa olisi hyvä olla aktiivista kuntoutusta mukana, tietenkin tapauskohtaisesti.

Pysy kanavalla!

bottom of page