Tutkittua tietoa - Miksi?

Updated: Jul 30, 2019



Me suomalaiset olemme maailman tiedemyönteisempää kansaa. Juuri ilmestyneen Wellcome Global Monitor – tutkimuksen mukaan suomalaisista 92% luottaa tieteentekijöihin paljon tai jonkin verran ja vielä useampi tieteeseen ylipäätään. Wellcome Global Monitor tutkimuksessa kysyttiin yli 140 000 ihmisen näkemyksiä tieteestä ja terveydestä. Asiasta löytyy tarkempi julkaisu: ”Tutkimus: Suomalaiset kuuluvat maailman tiedemyönteisempiin kansoihin HS 15.7. 2019. ” Tuloksista näkyy perinteinen arvostus koulutusta ja tiedettä kohtaan ja myös yleinen luottamus kansallisiin instituutiohin”.

Eniten ollaan kiinnostuneita terveydestä ja sairauksista. Tutkimuksessa olevan kyselyn perusteella suomalaiset hakeutuvat aktiivisesti tieteen pariin. Runsas puolet noin tuhannesta vastaajasta oli etsinyt tietoa tieteestä edellisen kuukauden aikana. Maailmanlaajuisesti tiedetietoa oli etsinyt vajaa kolmannes ihmisistä. Erityisen kiinnostuneita ollaan terveydestä ja sairauksista joista tietoa haki vielä useampi sekä Suomessa että muualla maailmassa. Pohdinnan paikka? Miten valitsen luotettavan lähteen silloin kun sitä tarvitsen? Itse ehdoitan seuraavaa: valitsen sellaisen kirjoittajan ja ammattilaisen jonka sivusto on luotettava – kirjoituksissa ja julkaisuissa on viitteet ja lähdeluettelot, kirjoittajat ovat koulutettuja omassa ammatissaan sekä kirjoittavat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista kriittisesti. Usein myös luotettava ammattilainen ja bloggaaja linkkaa jonkun toisen ”tietäjän / osaajan sivustolle” jne. Näillä vinkeillä pääsee jo alkuun ja mielestäni on hyvä jos lukemassasi artikkelissa ja julkaisussa on viitteet tutkimuksiin kirjoitettavan materiaalin osalta. Jos lukemallasi tai seuraamallasi sivustolla luvataan treeniin, painonpudotukseen tai manuaaliterapiaan liittyen helppoa ”fixiä”, eli nopeaa ja helppoa ratkaisua, sivusto ei luultavasti ole luotettava, ainakaan tieteen näkökulmasta.

Jokapäiväiseen liikkumiseen tai arkeen ei mielestäni tarvita liian kriittistä otetta tai seurantaa. Hyvä kun tiedostaa että me kaikki tarvitsemme liikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua. Tavoitteellisessa treenaamisessa on jo hyvä tietää perusasioita lihaskuntoharjoittelusta , voimaharjoittelusta ja palautumisesta. Kun perustiedot ovat kunnossa on mahdollista välttää ylirasitustila ja vähentää riskiä saada jonkinlainen tuki -ja liikuntaelinvamma. Laitan tähän oheen sivustoja joita seuraan ja jotka mielestäni ovat luotettavia, joiden avulla uskon sinun saavan paljon hyötyä omissa liikunnallisissa tavoitteissasi. Oma hyvinvointi ja jaksaminen arjessa on jo hyvä tavoite – kun voit hyvin on sinulla energiaa jakaa hyvinvointia lähiympäristöön.

Kotimaisia luotettavia sivustoja joita seuraan:

www.lihastohtori.fi

www.kaypahoito.fi

www.terveyskirjasto.fi

www.vastalääke.fi

www.dopinlinkki.fi

www.tervettaskeptisyytta.fi

www.anekdootti.fi

www.urheilututkimukset.fi